Tämä  seuraava osa onkin melko pitkä (yli 40 kuvaa), joten siitä riittää luettavaa. Luullakseni osat tulevat nyt pitenemään, riippuen tietysti siitä, kuinka paljon asiaa yhteen pitää mahduttaa. Katsotaan. Tässä osassa Eeva tutustuu Ariin hieman paremmin ja saa vihdoin selville, onko Arin perhe uskovainen.. ;)

Seuraavana aamuna tullessani ulos Ari oli jo siellä. Hän jäi odottamaan minua huomatessaan, että astuin ovesta ulos.

"Moi", hän tervehti.

"Moi", vastasin hymyillen.

Ari päästi minut kohteliaasti ensin bussiin ja tuli sitten itse minun jälkeeni. Tervehdin bussikuskia ja suunnistin bussin perälle toivoen, että Ari seuraisi.

Minä istuin aivan bussin takaosaan. Ari istuutui eteeni ja kääntyi minua kohti.

"Mikset mennyt tänään isäsi kyydillä?" kysyin.

"Eilinen oli erikoistapaus, hän ehtii harvoin kyyditä minut koululle. Bussissa on tosin mukavampi matkustaa koska sinäkin olet täällä", Ari vastasi. "Miten menee?"

Oletin sen tarkoittavan, mitä kuuluu, joten vastasin: "Hyvin. Entä sinulla? Saitko muuttolaatikot purettua?"

"Joo. Sain vihdoin rumpusettini kasatuksi", Ari kertoi.

"Rumpusetinkö? Soitatko rumpuja?" kysyin kiinnostuneena.

"Joo. Olen soittanut pienestä pitäen. Paukutan niitä joka päivä."

Aloimme puhua musiikista ja minä kerroin soittavani pianoa. Keskustelimme koko bussimatkan ajan.

Koulussa kerroin autokyydillä tulleelle Jennille, mitä olin jutellut Arin kanssa ja että hän muutti naapuriini asumaan.

"Oikeasti? Minähän sanoin että hän soittaa jotain soitinta", Jenni totesi tyytyväisenä itseensä. "Mitä muuta puhuitte?"

"Ei oikein mitään muuta kuin että hänellä on pikkusisko", sanoin. "Meillä on siis jotain yhteistä."

"No mutta entäs uskovaisjuttu? Onko hänkin uskovainen?" Jenni kysyi.

"En ole vielä ehtinyt kysyä, mutta otan siitä kyllä pian selvää. Palan halusta tietää. Jos hän olisi, se olisi ihanaa, koska isä saattaisi hyväksyä hänet ja voisimme tapailla ystävyysmielessä ilman että hän vahtisi jokaista liikettäni."

Ruoan jälkeen meillä oli näytelmäharjoitukset. Koulussa oli kaksi salia: liikuntasali ja näyttämösali erikseen. Näyttämösali oli valtavan suuri ja lava leveä. Koulussamme oli jo vuosikymmeniä esitetty näytelmiä Punahilkasta Tuhkimoon ja niin edelleen, ja rekvisiitat ja rooliasut olivat lahjoituksia oikeilta teattereilta. Pitkien perinteiden vaaliminen oli tärkeää nykyisellekin opettajasukupolvelle, jonka vuoksi joka vuosi esitettiin yksi tai joskus jopa kaksi pitkää näytelmää, joissa näyttelivät oppilaat. Rekvisiitalle oli varattu kolme suurta varastohuonetta ja sieltä löytyi kaikkea mahdollista. Opettajanamme toimi Anita, teatteriin erikoistunut opettaja.

Lavalle oli tuotu jo hieman rekvisiittaa, kuten tekokasveja ja huonekaluja. Anita kröhäisi saadakseen huomiomme.

"No niin, aloitetaan harjoittelu. Aluksi mennään käsikirjoitusten kanssa, mutta viimeistään ensi viikon torstaihin mennessä tahdon kaikkien osaavan vuorosanat, ainakin parista ensimmäisestä omasta kohtauksestaan. Harjoitellaan nyt ensimmäistä kohtausta, jossa Eeva ja Tero eli Eleonore ja hänen isänsä keskustelevat."

Anita viittasi minulle ja Terolle ja me menimme lavalle.

"No niin, yrittäkää painaa vuorosanat mieleenne ja eläytyä jo nyt. Tiedän, etteivät valot vielä toimi kunnolla eikä teillä ole roolivaatteita, mutta yrittäkää silti eläytyä ja kuvitelkaa että tämä on jo ensi-ilta", Anita selosti. "Aloittakaa sitten. Minä keskeytän jos tulee jotakin. Olisitteko niin kilttejä ja hakisitte pöydän ja tuolit tuolta lavan takaa?"

Minä ja Tero teimme työtä käskettyä ja istuimme sitten paikoillemme.

"Valoja pitää kohdistaa paremmin", Anita jupisi eturivistä jollekin valomiehistä. "Eleonore on aivan varjossa. No niin, aloittakaa vain!"

Tero oli ihan mukava tyyppi ja tulin hänen kanssaan melko hyvin juttuun. Siksi oli kiva, että hän esitti isääni. Hän aloitti koko kohtauksen.

"Eleonore, kultaseni, täytät pian kahdeksantoista vuotta", Tero aloitti ja vilkuili välillä käsikirjoitustaan, välillä minua. "Tiedäthän, mitä se tarkoittaa?"

"Tiedän, isä. Minun pitää mennä naimisiin valitsemasi puolison kanssa", vastasin lukien käsikirjoituksesta. Mietin, kuinka samanlaisessa tilanteessa Eleonore oli kuin minäkin: hänen isällään oli valta päättää, kenet hän nai.

Äkkiä Anita nousi pystyyn. Tero ei ehtinyt edes aloittaa seuraavaa repliikkiä: "Odottakaa hetki! Menee loistavasti, mutta yrittäkää tehdä jotakin noille valoille! En näe kunnolla Eevaa kun hän on kokonaan varjoissa", hän sanoi osoittaen sanansa valomiehille, jotka alkoivat heti näpertää valoja. "No niin, sitten jatkuu!"

Koulun jälkeen puhuimme bussissa näytelmästä. Jenni oli siinä mukana, tosin vain maskeeraajana. Hän ei ollut kiinnostunut näyttelemisestä enkä minäkään liioin, mutta isän ja opettajien painostuksesta olin päätynyt juttuun mukaan ja nyt minulla oli pääosa. En kuitenkaan katunut sitä.. vielä.

"Minkäköhänlaiset meikit sinulle tulee?" Jenni pohti ja mittaili minua katseellaan. "Tarina on kuitenkin vanhaa aikaa, 1800-lukua, joten varmasti vain hieman ripsiväriä ja poskipunaa. En usko että siihen aikaan oli vielä kajaalia tai muuta."

"Hassua, että joudun käyttämään meikkiä näytelmässä", totesin. "Isä ei anna minun meikata vapaa-ajalla ja lisäksi koulun säännötkin kieltävät sen. En ole koskaan meikannut, joten en tiedä miltä tulen näyttämään. En myöskään osaisi hoitaa sitä itse, joten hienoa että joku joka osaa tekee meikkini."

En huomannut, että Ari kuunteli keskusteluamme, sillä hän oli aivan hiljaa eikä puuttunut siihen.

"Näytät varmasti kauniilta. Olet niin sievä ilmankin, että kaunistut varmasti vain", Jenni sanoi.

"Voi kiitos. Toivon, että juuri sinä saat meikata minut ensi-iltaan", totesin. Jenni hymyili.

Noustuani bussista hyvästelin bussikuskin. Ari seurasi perässäni ja astuimme yhdessä ulos bussista.

Yllätyksekseni Ari viittoi minua odottamaan. Hänellä oli jotakin asiaa.

"Haluaisitko tulla meille? Tahtoisin näyttää rumpusettini sinulle", Ari sanoi. Huomasin hänen toivovan kovasti, että suostuisin.

Hetken ajan mielessäni myllersi ajatus isästä, joka on kieltänyt minua tapaamasta poikia ilman hänen lupaansa, mutta koska tahdoin nähdä Arin kodin ja rummut, päätin harkita ehdotusta vakavissani.

"Se olisi mukavaa, mutta minun täytyy varmasti kysyä ensin äidiltä lupa", vastasin.

"Häh? Ai, okei. Soitatko äidillesi töihin?" Ari kysyi.

"Äiti ei ole juuri nyt töissä, vaan hoitaa puolitoistavuotiasta pikkuveljeäni kotona", kerroin. "Käyn vain kiireesti sisällä ja palaan sitten. Hänen pitäisi olla kotona."

"Okei, minä odotan tässä."

Riensin sisälle ja vastoin äidin toruja pari päivää aiemmin, huusin eteisestä: "Äiti! Tulisitko tänne?"

Äiti ilmestyi makuuhuoneesta ja arvasin hänen ilmeestään, että Jeremias nukkui.

"Eeva, enkö juuri sanonut sinulle jotakin huutamisesta? Jeremias on päiväunilla, sain hänet juuri nukkumaan. Hänellä taitaa olla flunssanpoikasta", äiti sanoi tuijottaen minua tiiviisti. "Mitä nyt?"

"Anteeksi äiti, mutta Ari, se uusi poika naapurista pyysi minua heille kylään", kerroin kiireesti toivoen, että Ari odottaisi yhä pihalla. "Saanhan mennä? Lupaan tehdä läksyt hänen kanssaan heti pois ja olen vain vähän aikaa. Tahdon nähdä hänen rumpusettinsä."

"Mitä? Se poikako?" äiti kysyi oitis ja alkoi tirkistellä ulko-oven lasin läpi pihalle nähdäkseen Arin. Aina kun puhuttiin pojista, äidille (ja isälle) tuli ensimmäisenä mieleen kaikenlaista, kuten esiaviollinen seksi, alkoholi, tupakka ja kotibileet, jotka kaikki olivat minulta ehdottoman kiellettyjä.

"Joo, Ari naapurista. Pyydän, äiti! Tahtoisin vain käydä heillä nopeasti kylässä", anelin. "En viivy kauaa. Teemme läksyt ja hän näyttää minulle rumpunsa ja tulen sitten kotiin. Lupaan ja vannon ettei minulla ole taka-ajatuksia. Päästäisit minut nyt!"

Minua inhotti anella, mutta yritin vakuuttaa äidin siitä, että tämä oli hyvä ajatus. Tahdoin kovasti nähdä Arin perheen ja kodin.

"No, jos olet siellä vain vähän aikaa ja tulet ennen illallista kotiin, kai se sitten käy", äiti sanoi hieman epäilevästi mutta sanoipa kuitenkin. "Minä luotan nyt sinuun. Tahdon tosin joku päivä tutustua siihen Ariin hieman paremmin. Tahdon tietää, kenen kanssa oikein vietät aikaasi."

"Voi kiitos äiti! Rakastan sinua! Jumala sinua siunatkoon", sanoin ja rutistin äitiä. "Kiitos paljon!"

"Tule sitten ennen ruokaa", äiti muistutti.

Juoksin ulos ja huomasin helpotuksekseni Arin odottamassa minua.

"No, pääsetkö?" Ari kysyi.

"Pääsen! Minun pitää tosin tulla kotiin ennen kuutta, mutta pääsen kuitenkin! Mennään", hihkaisin.

Niin minä ja Ari sitten kävelimme naapuritalon luokse. Oli outoa, että hän asui niin lähellä. Talo oli aivan vieressämme.

"Tässä asui ennen Katri Ulappa -niminen vanha nainen", kerroin Arille. "Hän muutti kuitenkin pois jo jokin aika sitten."

"Aijaa", Ari totesi. "Ihmettelinkin talon takana olevaa puutarhaa. Äiti pitää onneksi puutarhanhoidosta."

Eteisessä meitä vastaan käveli vaaleahiuksinen nainen. Hänen keinotekoisesta blondauksestaan ja siitä että hänellä oli meikkiä päättelin, että Arin perhe tuskin oli uskovainen. Varmistaisin kuitenkin asian häneltä vielä itse.

"Moi äiti, tässä on se naapurin tyttö joka käy kanssani samaa koulua. Hän on Eeva", Ari esitteli.

"Hei", tervehdin ujosti.

"Hei Eeva. Minä olen Karoliina", nainen tervehti ystävällisesti hymyillen. "Tahdotteko jotakin syötävää?"

"Ehkä sipsejä", Ari sanoi nopeasti ja kävi hakemassa keittiöstä sipsipussin ennen kuin johdatti minut yläkertaan.

Olin käynyt muutaman kerran edellisen asukkaan aikana talossa, mutten koskaan yläkerrassa. Arin huone oli hieman isompi kuin omani ja sinisen ja valkoisen sävyillä sisustettu.

Huomasin tietokoneen Arin pöydällä, mutten sanonut mitään.

"No, tässä se nyt on. Vaatimaton luukkuni", Ari sanoi virnistäen. "Mitä tykkäät?"

"Se on kiva", vastasin. En ollut koskaan nähnyt ei-uskovaisen teinin huonetta, mutta järkytys ei ollut niin suuri kuin odotin. Julisteet ja tietokone olivat oudoimmat asiat jotka näin.

"Ja tässä ovat rakkaat rumpuni", Ari jatkoi, pudotti koulukassinsa lattialle ja istuutui rumpusettinsä taakse. Se kiilteli kuin uusi, vaikka arvelinkin sen kenties olevan melko vanha. Ari piti siitä varmasti hyvää huolta, aivan kuin minä Raamatusta. Ari alkoi paukuttaa rumpuja ja soitti jotakin yksinkertaista minulle.

Istuuduin hänen kirjoituspöytänsä tuolille reppu yhä selässäni ja kuuntelin hymyillen. Se kuulosti kivalta ja huomasi, että Ari ei ollut mikään vasta-alkaja. Hän oli taitava.

Hiukan myöhemmin istuimme Arin sängyllä rupattelemassa. Olimme jo jutelleet niitä näitä, ja Arin kanssa olikin yllättävän helppo puhua. Sain tietää, ettei hän edes kuulunut kirkkoon, joka oli pieni pettymys, mutten näyttänyt sitä. Ari taas oli ihmeissään kuullessaan, että olin uskovaisesta perheestä. Kerroin hänelle kaiken isästä ja äidistä ja siitä, miten tiukkoja säädöksiä meillä oli. Ari sanoi ymmärtävänsä, vaikken uskonutkaan. Kuinka hänenkaltaisensa voisi ymmärtää, miten kurinalaista elämää minä elin? Hänen luokseen tuleminenkin oli vaikeaa ja edellytti anelua ja turhia lupauksia äidille (emme olleet kumpikaan tehneet vielä läksyjämme). Minä sain myös tietää paljon Arista, kuten sen, että hänellä oli ollut bändi jonka hän oli joutunut lopettamaan muutettuaan Kirsikkalaan. Hän sai mennä ja tulla miten halusi, eivätkä hänen vanhempansa tahtoneet aina tietää, kenen kanssa hän liikkui ja missä.

Minusta tuntui, että hän oli ehtinyt elää paljon enemmän sen seitsemäntoista vuoden aikana, minkä minä olin opiskellut Raamattua ja käynyt kirkossa tapaamatta poikia ilman isän valvontaa ja suostumusta. Olin hänelle hieman kateellinen, kuten olin Jennillekin.

Lopulta viiden aikoihin sanoin, että minun pitäisi lähteä kotiin.

"Oli kiva jutella ja nähdä", sanoin. "Osaat soittaa rumpuja tosi hyvin."

"Kiitos. Sinuakin oli kiva nähdä ja kiva että tulit meille", Ari totesi. "Nähdään huomenna koulussa!"

Lähdin Arin luota mietteissäni. Hän vaikutti kunnolliselta pojalta vaikkei ollutkaan uskovainen. Voisikohan isä tehdä tällä kertaa poikkeuksen minun vuokseni..?