Tässä prologi, jossa vähän esittelyä Mikkosen perheen arjesta. Sitten päästään itse tarinaan.. ;)

"Kotona ollaan!" huusin eteisestä kun olin sulkenut ulko-oven takanani. Syksyn tulon huomasi selvästi, sillä ulkona oli kylmä tuuli ja puiden lehdet olivat värjääntyneet oranssin- ja punaisenkirjaviksi vaivihkaa. Hetken luulin, ettei ketään ollut kotona. Se olisi ollut harvinaista ja outoa.

Pian äiti kuitenkin ilmestyi eteiseen.

"Eeva-kulta, huutaminen ei ole soveliasta käytöstä. Meillä olisi voinut olla joku kylässä. Mitä hän olisi mahtanut ajatella, kun heti sisään tullessasi alat kiljua." Äiti puhui hiljaa. Arvelin Jeremiaan olevan nukkumassa, koska muuten hän olisi puhunut normaalisti.

"Anteeksi", sanoin.

"Miten koulupäiväsi sujui?" äiti kysyi sitten vakiokysymyksensä. Tänään odotin sitä tavallista enemmän.

"Hyvin. Minä sain roolin siinä historiallisessa näytelmässä", kerroin innoissani. "Minä esitän Eleonorea. Sain pääosan, äiti! Sen vuoksi huusin. Olen vain niin innoissani."

"Oikeastiko? Sehän on ihanaa", äiti sanoi hymyillen ja aidosti onnellisena puolestani. "Jumalan mielestä sinussa oli ainesta ja hän päätti antaa roolin sinulle. Sovit osaan varmasti täydellisesti."

"Niin. Minun pitää vain ryhtyä harjoittelemaan vuorosanoja", hymähdin. "Menen nyt tekemään läksyt."

"Minä huudan kun päivällinen on valmis."

Vaihdoin koulupukuni mukavaan villatakkiin ja farkkuihin ja painuin huoneeseeni tekemään läksyjä. Tuomas ja Maria olivat varmasti hekin jo tulleet kotiin, mutta he piileksivät huoneessaan aina tehdessään läksyjä. Joskus kun tarvitsimme apua isältä, menimme pyytämään sitä häneltä. Isä osasi auttaa melkein aina.

Isän pyynnöstä olin aloittanut latinan ja kreikan opiskelun lukiossa. Vanha testamentti oli nimittäin alkuperäisesti latinaksi ja Uusi testamentti kreikaksi ja isän mielestä kirjoja kannattaa lukea niiden alkuperäisellä kielellä. Käännöksistä kuulemma tiputetaan aina olennaisia kohtia pois joten vain alkuperäisestä saa kaiken hyödyn irti. Minusta tämä oli totta, joten opiskelin molempia mukisematta. Olin myös niissä aika hyvä.

Myöhemmin menin alas päivälliselle. Koko muu perhe istui jo pöydän ääressä ja isä luki sanomalehteä. He odottivat minua. Olin harmillisen usein viimeinen, joka saapui pöytään. Muut joutuivat odottamaan minua nälissään. Nyt kiihdytin askeleitani nähdessäni muiden jo istuvan paikoillaan.

"Vihdoinkin", Tuomas huokaisi.

Hän ei sanonut sitä ilkeästi, pikemminkin helpottuneen kuuloisena. Emme ikinä riidelleet vanhempien nähden, emmekä yleensä keskenämmekään ollessamme.

"Jaksat syödä enemmän kun odotat", äiti sanoi hymyillen ja vilkaisi Tuomasta. "Sitä paitsi, muistelehan viimeistä ateriaa. Jeesuskaan ei kiirehtinyt, vaikka tiesi kuolevansa sinä yönä. Hän nautti aterian kaikessa rauhassa opetuslastensa kanssa. Meidänkään ei siis pitäisi kiirehtiä, vaan nauttia, että saamme syödäksemme. Kaikilla ei ole yhtä hyvää tilannetta."

Isä viikkasi sanomalehden äidin puhuessa ja laittoi sen sivuun. Hän kuunteli äidin puhetta nyökytellen.

"Koska sinulla on vielä opittavaa kärsivällisyydessä, poikani, saat tänään lausua ruokarukouksen", isä sanoi laitettuaan lehden pois ja käännettyään katseensa Tuomakseen, joka peitteli harmistustaan hyvin. Ruokarukouksen lukeminen ei ollut hauskaa kenestäkään muusta kuin isästä ja äidistä. Me lapset vihasimme sitä. Emme kuitenkaan ikinä valittaneet.

"Rakas herra. Kiitos tästä maittavasta ateriasta jonka olet suonut meille tänäkin päivänä", Tuomas aloitti. "Kiitos että suojelet ja varjelet meitä etkä pidä meitä nälässä. Kiitos, että äiti on maailman parhain kokki. Aamen!"

"Aamen", toistimme kuorossa.

Isä naurahti. "Äiti tosiaan tekee parasta ruokaa. Nyt, olkaa hyvä ja aloittakaa. Hyvää ruokahalua kaikille."

Kun aloimme syömään, äiti kysyi minulta: "Kerro lisää siitä näytelmästä, Eeva. Kuka esittää miespääosaa?"

"Eräs poika, en muista hänen nimeään", vastasin. En kehdannut sanoa, että vihasin kyseistä poikaa ja että hän oli salaa ihastunut minuun. "Miespääosaan ei ollut niin paljoa hakijoita kuin naispääosaan. Olin siis onnekas kun sain sen."

"Mikä näytelmä se on?" Maria kysyi. "Onko se Romeo ja Julia? En yllättyisi yhtään vaikka olisi. Se on varmasti suosituin koulunäytelmä ikinä."

Maria luki mielellään, myös näytelmiä, ja tiesi kaikki tunnetuimmat.

"Tämä tarina ei perustu mihinkään näytelmään tai kirjaan. Me ideoimme ja käsikirjoitimme sen itse", kerroin. "Se on nimeltään Eleonore ja se kertoo nuoresta naisesta, joka rakastuu palvelijapoikaan ja surmaa itsensä tämän takia."

"Kuulostaa samalta kuin Romeo ja Julia. Kiellettyä rakkautta", Maria totesi.

"Näytelmät ovat hauskoja. Menemmehän me sitten katsomaan sitä?" Tuomas kysyi äidiltä ja isältä. Hän tykkäsi käydä teatterissa muttei tiennyt näytelmistä yhtä paljon kuin Maria.

"Tietysti menemme", isä vastasi. "Olemme ylpeitä Eevasta. Hän esittää pääosaa! Emme jättäisi sitä mistään hinnasta väliin."

"Niin. Jos meillä onkin tapaamisia sinä päivänä, perumme ne", äiti jatkoi. "Tämä on upea tilaisuus."

Kun kaikki olivat syöneet ja vetäytyneet valmistautumaan yöpuulle, minä menin auttamaan äitiä keittiössä. Autoin häntä usein kotitöissä, vanhin kun olin ja äiti arvosti sitä. En edes osannut kuvitella elämää, etten osallistuisi lainkaan kotitöihin. Olin osallistunut jo pienestä lähtien.

"Laittaisitko Jeremiaan yöpuulle?" äiti pyysi minulta. "Minä käyn kylvyssä."

"Kyllä äiti. Tiskaan vain ensin."

Nappasin Jeremiaan mukaani ja menin vaihtamaan hänelle puhdasta vaippaa.

"Sinun olisi jo pian aika opetella potalle", kiusoittelin rääkyvää Jeremiasta.

Sitten laitoin Jeremiaan kehtoon.

"Hyvää yötä sitten vain."

Jeremias kikatti ja tarttui käteeni.

Äiti oli juuri menossa kylpyyn kun minä olin lähdössä yläkertaan. Kaikkien muiden makuuhuoneet olivat alakerrassa mutta minun oli ylhäällä. Tuomas ja Maria nukkuivat samassa huoneessa, mutta koska en mahtunut sinne, sain oman huoneen yläkerrasta. Se oli alunperin minun huoneeni.

"Öitä äiti."

"Öitä kultaseni."

Kun olin vaihtanut yöpuvun, luin vielä hetken Raamattua. Isä vaati meitä kaikkia lapsia opiskelemaan Raamattua ahkerasti ja kerran viikossa hän kyseli meiltä mitä olimme oppineet. Luin muutaman luvun ja laitoin kirjan sitten pois.