Nyt lähtee ensimmäinen osa käyntiin! Eevan luokalle tulee uusi oppilas nimeltä Ari. Ari ei kuitenkaan tule vain samaan kouluun..

Aamulla heräsin virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen. Tavalliseen tapaani petasin sängyn ja menin sitten aamupesulle. Koulussamme käytettiin koulupukuja, joka oli minusta hyvä juttu, koska aamulla olisi mennyt turhaa aikaa vaatteiden miettimiseen. Ehdin muutenkin hädin tuskin syödä aamiaiseni loppuun kun piti jo kiirehtiä bussiin.

Kun menin pakkaamaan reppuani, katsahdin ulos ikkunasta. Oli lokakuu ja ulkona alkoi olla jo todella kylmä.

Nytkin siellä ripotteli vettä ja taivas näytti ankean harmaalta. Huokaisin syvään. En pitänyt syksystä.

Muu perhe oli jo aamiaisella odottamassa minua isää lukuunottamatta. Hän lähti aina aikaisin töihin eikä ikinä syönyt aamiaista kanssamme. Äiti oli kotona Jeremiaan kanssa, joten hän valmisti sen ja söi joka aamu kanssamme.

"Huomenta", sanoin.

"Huomenta."

"Mm, mustikkapuuroa", sanoin istuuduttuani. "Rakastan mustikkapuuroa."

"Tiedän sen", äiti hymähti. "Alatteko jo tänään harjoitella näytelmää?"

"Emme vielä. Torstaisin ja perjantaisin meillä on näytelmätunnit, jolloin harjoittelemme, eli huomenna vasta", vastasin.

"Sepä mukavaa. Tuomas, mikset syö puuroasi?" äiti kysyi kääntyen katsomaan Tuomasta, joka nyrpisteli nenäänsä syödessään.

"En oikein pidä mustikkapuurosta, äiti", Tuomas vastasi. "Yritän kuitenkin syödä sitä, koska tiedän, että jotkut lapset eivät saa ruokaa ollenkaan ja jos Jumala on suopeudessaan suonut minulle puurolautasen eteen, syön kyllä kaiken mukisematta."

Äiti hymyili. "Niin sitä pitää, Tuomas."

"Minä ainakin tykkään", Maria mumisi suu täynnä puuroa.

"Muista pureskella! Teillä ei ole vielä kiire", äiti sanoi väliin.

"Mitä aiot tehdä tänään?" kysyin äidiltä.

"Menen Jeremiaan kanssa seurakunnan kerhoon", äiti vastasi. "Siellä luetaan tänään satuja."

"Kuulostaa kivalta. Minullakin on tänään jännä päivä."

"Kuinka niin?"

"Kouluumme tulee uusi oppilas. En tiedä vielä hänen nimeään, mutta minusta on mukavaa tavata uusia ihmisiä", vastasin hymyillen.

Kun koulubussi saapui talomme eteen, olin jo odottamassa.

"Huomenta Eeva", bussikuski tervehti.

"Huomenta", vastasin kohteliaasti. Istuuduin tapani mukaan melko taakse.

Koulussa ensimmäinen tunti oli englantia. Opettaja aloitti tunni sanomalla: "So, today is a special day. You know why? Because there is new boy in our school. He should come to this lesson in any minute."

Luokassa alkoi hiljainen puheensorina. Toisin kuin tavallisissa lukioissa, oppilaat eivät remunneet ja puhuneet kovaan ääneen, vaan miltei kuiskivat. Opettajat sallivat tämän, koska se ei häirinnyt ketään ja kaikki lopettivat heti kun käskettiin. Kaikkia jännitti, miltä uusi poika mahtaisi näyttää.

Vihdoin luokan ovi aukesi ja sisään astui ruskeahiuksinen poika.

"Hello, Ari. Welcome!" opettaja toivotti.

"Thank you, miss", poika vastasi. "I think this is the right class?"

"Yes it is. We were waiting for you."

"Sorry, I am a little bit late, because my dad brought me to school with his car and we left home so late", Ari sanoi.

"That's okay. You are now here and that's good. You can sit right there", opettaja sanoi ja osoitti paikkaa eturivissä.

"Thank you."

Puheensorina oli tauonnut, kun kaikki kuuntelivat Arin ja opettajan keskustelua. Kukaan ei puhunut vieläkään mitään, kun opettaja asteli pöytänsä taa ja Ari istuutui paikoilleen.

"Okay, so let's start the lesson, then", opettaja sanoi istuuduttuaan. "Take your books and turn to page 14, adverbs."

Koska englannin luokassa oli sallittu vain englannn puhuminen, ystäväni Jenni kääntyi puoleeni ja kuiskasi: "He is kinda cute, isn't he?"

"Maybe this isn't the best place to talk about it", kuiskasin takaisin. "We can talk later."

Välitunnilla istuimme koulun takapihalla. Jenni otti asian uudelleen puheeksi analysoimalla Arin: "Hän oli kyllä aika söpön näköinen. Sellainen tavallinen ja ujo poika. Hän soittaa varmasti jotakin soitinta ja pelaa tietokonepeljä vapaa-ajallaan."

"Voi olla, mutta hän ei varmastikaan ole uskovainen." Tämän yritin sanoa ohimennen todeten ja välinpitämättömästi, mutta kuulostin varmasti hiukan pettyneeltä. Isä ei hyväksynyt seurustelua näin nuorella iällä ja pojan pitäisi muutenkin olla uskovainen. Hänen periaatteidensa mukaan naimisiin mentiin kahdeksantoistavuotiaina hänen valitsemansa pojan kanssa. Sitten vasta muutettaisiin omaan kotiin. Välillä minua ärsytti isän periaate, koska arvelin muiden elämän olevan paljon vapaampaa kuin omani. He saattoivat seurustella poikien kanssa vapaasti eikä heidän tarvinnut mennä heti naimisiin.

Jenni ja minä olimme olleet ystäviä jo ala-asteelta lähtien ja hän tiesi, että perheeni oli uskovainen. Hän itse oli aivan tavallisesta perheestä, mutta ymmärsi minua ja tuki vaikeissa paikoissa. Häntä kadehdin kaikkein eniten, koska jaoimme kaikki salaisuudet. Jenni ei ollut tosin vielä seurustellut, mutta saattaisi alkaa seurustelemaan milloin vain ja minä pelkäsin jääväni yksin.

Ari vaikutti kyllä kivalta pojalta, mutta en uskonut isän katsovan hyvällä että alkaisin hengata hänen kanssaan. Koulussa se olisi okei, mutta kotona isä vahti jokaista liikettäni ja kaikkia jotka tulivat kylään. En siis suonut sen suurempaa ajatusta Arille.

Koulupäivän päätyttyä huomasimme Arin tulevan samaan bussiin.

"Missäköhän hän asuu?" Jenni pohti.

"En tiedä", vastasin. "Kenties hän asuu jossakin kauempana kun tuli autokyydillä kouluun."

"Niin."

"Voisimmeko muuten nähdä viikonloppuna?" Jenni kysyi.

"Äh, en usko että ehdimme. Meille tulee lauantaina vieraita ja äiti tarvitsee apuani", vastasin, "ja sunnuntaina meillä on kirkko, kuten aina. Ehkä joskus toiste sitten."

"Okei, ei se mitään."

Pian Jenni jäi pois bussista, samaten useat muut. Minun pysäkkini oli viimeisimpiä ja olin usein bussissa yksinäni. Tänään siellä oli kuitenkin joku muukin, nimittäin Ari. Odotin jännittyneenä, missä hän jäisi pois.

Lopulta jäin bussista pois ja yllätyksekseni Ari jäi samalla pysäkillä. En voinut hillitä uteliaisuuttani.

"Asutko tässä lähellä?" kysyin Arilta. "Olen Eeva ja asun tässä talossa. Yleensä minä jään bussista viimeisenä."

"Ai niin, näin sinut luokassa ja pihalla tänään", Ari totesi. "Joo, asun itse asiassa tuossa teidän naapurissanne. Mikä kiva yhteensattuma. Muutimme vasta äskettäin, mutten uskonut että tässä näinkin lähellä asuisi ikäisiäni ja vieläpä samassa koulussa olevia nuoria!"

Huomasin hymyileväni. "Niin, kiva juttu että muutit naapuriin. Mistä olet kotoisin?"

En keksinyt muutakaan puheenaihetta, mutta tahdoin tietää Arista lisää.

"Tosi kaukaa, et varmasti edes tiedä paikkaa. Korpelasta. Oletko koskaan kuullutkaan?" Ari kysyi.

"En ole", vastasin. "Se on siis kaukana täältä? Miksi muutitte juuri Kirsikkalaan?"

"Isä sai täältä töitä. Mutta nyt pitää mennä, lupasin auttaa muuttolaatikoiden kanssa. Oli kiva rupatella ja me näemme taas huomenna. Menemme samalta pysäkiltä bussiin."

"Niin. Nähdään." Muuta en saanut sanotuksi, mutta tajusin hymyileväni koko ajan. Ari todella vaikutti mukavalta pojalta. Olisin halunnut kuollakseni tietää enemmän hänestä ja erityisesti, oliko hän uskovainen, mutten uskaltanut kysyä. Ehkä kysyisin vielä joku päivä.

Ari lähti kohti naapuritaloa ja katselin hetken hänen peräänsä. Sitten lähdin itse sisälle. Uskoin äidin jo tulleen seurakunnan kerhosta Jeremiaan kanssa.

Äiti odottikin minua ovella. Näin hänen kurkistelevan oven lasi-ikkunasta.

"Hei äiti", tervehdin.

"Hei kulta. Kuka tuo poika oli?" äiti kysyi oitis, kuten odotinkin.

"Hän on se koulumme uusi oppilas", kerroin. "Hänen nimensä on Ari ja hän muutti tuohon ihan naapuriin."

"Ai tuohon Ulapan vanhaan taloon?"

"Joo."

"Sepä mukavaa. Voit kutsua hänet joku päivä teelle."

Äiti ehdotti sitä, koska tahtoi tutustua Ariin ja saada selville, oliko tuo uskovainen. Jos ei olisi, Arilla ei olisi tänne enää mitään asiaa. En tahtonut häntä kylään ennen kuin varmistuisin itse asiasta, koska en halunnut pilata orastavaa ystävyyssuhdettamme. Siispä nyökytin vain äidille ja suuntasin sitten tekemään läksyjä.

Myöhemmin illalla tuijotin englanninvihkoni kantta. Pohdin Aria ja sitä, oliko hän uskovainen. Jos kävisi niin hyvä yhteensattuma ja hän olisi, voisimme kenties ystävystyttyämme mennä naimisiin. Oli toki vähän aikaista pohtia sitä, mutta Ari vaikutti kivalta enkä tahtonut ketä tahansa naimisiin kanssani, koska minun tapauksessani eroaminen ei tulisi kysymykseenkään. Isänkin piti toki pitää kyseisestä miehestä jonka naisin. Tilanteeni oli tukala, sillä pettyisin kovasti jos Ari ei olisikaan uskovainen. En tiedä, hyväksyisikö isä edes ystävyyttämme.

Oli miten oli, tahdoin tutustua häneen paremmin. Koulussa isä ei voinut vahtia jokaista liikettäni ja sanomisiani, joten voisin tutustua Ariin siellä ilman, että isä saisi tietää. Minun pitäisi tosin selittää asia Arille. Hän ei välttämättä ymmärtäisi, miksi isä on sellainen mikä on. Se saisi kuitenkin nyt odottaa..